Tekijä: Jenni Kuisti

  • Aluevaltuustoaloite: Etelä-Pohjanmaalle malli tasasuuruisten asiakasmaksujen alentamiseksi

    Aluevaltuustoaloite: Etelä-Pohjanmaalle malli tasasuuruisten asiakasmaksujen alentamiseksi

    Terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset voivat lisätä niiden pienituloisten asiakkaiden määrää, joille asiakasmaksut aiheuttavat merkittävää taloudellista kuormitusta.   Perustoimeentulotukea saavien asiakkaiden terveydenhuollon maksut hyväksytään menoksi toimeentulotukilaskelmaan. Kuitenkin on paljon pienituloisia ihmisiä, jotka eivät ole oikeutettuja toimeentulotukeen mutta joille terveydenhuollon maksut voivat kuitenkin aiheuttaa merkittäviä taloudellisia haasteita.   Hyvinvointialueen on alennettava tai jätettävä perimättä sosiaalihuollon maksu ja tulosidonnainen…

  • Etelä-Pohjanmaan Vihreillä ennätysmäärä ehdokkaita!

    Olemme asettaneet 70 ehdokasta kymmeneen kuntaan Etelä-Pohjanmaalla! Se on lähes kolmanneksen verran enemmän kuin edellisissä kuntavaaleissa 2017. Vihreälle politiikalle on tilausta Etelä-Pohjanmaalla. Kuntavaalit käydään 13.6.2021. Ehdit vielä mukaan ehdokkaaksi, OTA YHTEYTTÄ Tarkista oman kuntasi ehdokkaat TÄÄLTÄ

  • Eurovaaliehdokas Antero Vartia keilaa Seinäjoella 24.3.2014

    Vihreä eurovaaliehdokas Antero Vartia keilaa Seinäjoella maanantaina 24.3.2014. klo 19. Kahdelle radalle mahtuu muitakin kokeilemaan! Jälkipelit käydään samassa paikassa yrittäjyydestä keskustellen noin ko 20 alkaen. Ehdokkaalla, joka on myös ravintolayrittäjä, on sanansa sanottavana aiheesta. Tule kuulemaan! Squash & Bowling Center löytyy Seinäjoelta osoitteesta Urheilupuisto 5. Tervetuloa!

  • Etelä-Pohjanmaan Vihreille uusi hallitus

    Etelä-Pohjanmaan Vihreiden puheenjohtajana jatkaa seinäjokinen insinööri Jani Mäkinen, näin päätti yhdistyksen kevätkokous sunnuntaina 16.3.2014. Hallitukseen saatiin mukaan myös uutta väriä, kun vastuuta ottivat kantaakseen Anna Granlund ja Tuomas Ojajärvi. Vanhasta hallituksesta mukana jatkavat edelleen Katjastiina Saastamoinen ja Henna Rantasaari. Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen toi kokousväelle terveiset puolueen pääpaikalta. Eurovaalikevät on täynnä tapahtumia, mikä ei puoluesihteeriä…

  • Seinäjoen Vihreät vaativat keskittymistä kaupunkikeskustaan

    TIEDOTE 3.3.2014   Vihreät vaativat keskittymistä kaupunkikeskustaan   Seinäjoen Vihreät haluavat kevään tullessa herätellä kaupunkia eloon. Kävely kaupungilla vie valitettavan usein tyhjien liikehuoneistojen luo. Tähän on puututtava ja saatava keskusta elämään.    Vihreät ovat tyytyväisiä kaupungin keskustan kehittämishankkeisiin, myös Smart Station on ehdottoman kannatettava hanke. Nyt täytyisi kuitenkin jotain jo tapahtuakin, strategiatasolta on siirryttävä päätöksentekoon…

  • Etelä-Pohjanmaan Vihreät energiakiertueella Alajärvellä, Alavudella ja Kauhajoella

    Etelä-Pohjanmaan vihreät energiakiertueella Alajärvellä, Alavudella ja Kauhajoella 3.3-5.3.2014 Tulevien vuosikymmenten yksi suurimpia haasteita tulee olemaan energian tuottamisen ja kuluttamisen muutos. Viimeisten sadan vuoden aikana olemme nauttineet halvasta fossiilisesta energiasta, joka on toiminut moottorina hyvinvoinnin nousulle. Miten ihmiskunta selviää sekä öljy- että kaasuvarantojen niukkenemisesta ja pystyy samalla rajoittamaan ilmastonmuutoksen aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä? Tule keskustelemaan aiheesta.  Alajärvi – ABC ma…

  • Etelä-Pohjanmaan Vihreiden energiailta 16.1.2014

    Etelä-Pohjanmaan Vihreät järjestävät energiaillan Seinäjoella torstaina16.1.2014 kello 18:00 Uimahalli-Urheilutalon aulan kokoustilassa.Tulevien vuosikymmenten yksi suurimpia haasteita tulee olemaan energian tuottamisen ja kuluttamisen muutos. Viimeisten sadan vuoden aikana olemme nauttineet halvasta fossiilisesta energiasta, joka on toiminut moottorina hyvinvoinnin nousulle. Miten ihmiskunta selviää samalla öljy- sekä kaasuvarantojen niukkenemisesta ja samalla rajoittamaan ilmastonmuutoksen aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä? Ilta alkaa kahdella luennolla, jonka jälkeen…

  • Seinäjoen Vihreät: Rotia Ruukintielle

    Kannanotto 26.8.2013 Julkaisuvapaa heti  Seinäjoen Vihreät on huolissaan Ruukintien turvallisuudesta. Etenkin risteysalue Kivistöntien kohdalla on vaarallinen. Viime viikolla sattunut kolari vei kaksi koulutyttöä sairaalaan, eikä onnettomuuksilta ole vältytty tänä syksynä aiemminkaan. Kovat liikennemäärät ja korkeat nopeudet yhdistettynä välinpitämättömyyteen tekevät tiestä hengenvaarallisen. Läheltä piti-tilanteita on lähes päivittäin. -Ruukintien isoin ongelma on, että vaikka se ei varsinaisesti…

  • Etelä-Pohjanmaan Vihreille uusi puheenjohtaja

    TIEDOTE Julkaisuvapaa heti   Etelä-Pohjanmaan Vihreille uusi puheenjohtaja   Etelä-Pohjanmaan Vihreät valitsi vuosikokouksessaan 17.3.2013 itselleen uuden puheenjohtajan. Puheenjohtajaksi valittiin insinööri ja energiatekniikan asiantuntija Jani Mäkinen. Mäkinen on kolmilapsisen perheen isä Seinäjoelta. Hallituksessa vanhoina jäseninä jatkavat Sulevi Riukulehto Kuortaneelta, Merja Suvisalmi Seinäjoelta sekä Katjastiina Saastamoinen Seinäjoelta. Myös entinen puheenjohtaja Henna Rantasaari Seinäjoelta jatkaa hallituksessa. Uutena hallitukseen…

  • Etelä-Pohjanmaan Vihreiden vuosikokous 17.3.2013

    Tervetuloa Etelä-Pohjanmaan Vihreiden vuosikokoukseen sunnuntaina 17.3. klo 18 Seinäjoelle, kaupungintalon kellarikerroksen kokoustila Alvarinpohja 2 Esityslista  1. Kokouksen avaus ja läsnäolijat 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Kokouksen puheenjohtaja ja sihteerin sekä pöytäkirjantarkastajien valinta 4. Tilinpäätös ja toimintakertomus 2012 5. Vastuuvapauden myönstäminen hallitukselle 6. Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2013 7. Etelä-Pohjanmaan Vihreiden puheenjohtajan valinta toimintakaudeksi 2013-2015 8.  Hallituksen…