Jenni Kuisti: Minun Etelä-Pohjanmaani ei syrji ketään

Nyt on saatu lukea Ilkka-Pohjalaisesta ja somesta ihmisten asenteista presidentinvaaleihin liittyvissä julkaisuissa. Liikaa palstatilaa ovat saaneet ennakkoluulot liittyen ehdokkaan seksuaaliseen suuntautumiseen.

Voi tietysti nähdä jollain tavalla arvokkaana, että nämä ummehtuneet asenteet lävähtävät ihmisten silmille jos toivoo, että jokunen herää tekemään työtä vähemmistöjen puolesta tai haastaa omaa ajatteluaan. Mutta en ole aivan varma normalisoidaanko sen sijaan näitä syrjiviä asenteita ja lisätään niitä entuudestaan? Miltä eteläpohjalaisesta seksuaalivähemmistöön kuuluvasta nuoresta tuntuu lukea näitä juttuja?

Myös eriskummalliset käsitykset vihreistä ovat jälleen päässeet esille. Taas olemme tappaneet maaseudun tai kieltämässä autot. Somejulkaisuissa meille toivotaan mitä erilaisimpia vastoinkäymisiä tai maanpäältä katoamista, kauniisti ilmaistuna.

Kaupungistumiskehitys on lähtenyt liikkeelle vuosikymmeniä ennen vihreän liikkeen perustamista. Tämä ja suurinta valtaa pitäneet puolueet tämän kehityskulun aikana on helppo tarkistaa. On älyllisesti epärehellistä syyttää maaseudun hiljenemisestä vihreitä. En koe minkäänlaista ristiriitaa olla vihreä maaseudun asukas tai vaikkapa metsänomistaja. Minun maaseutuni on vihreä.

Meitä vihreitä on siis myös Etelä-Pohjanmaalla, me ajellaan autoilla, eikä olla kieltämässä sitä keltään. Vihreä voi syödä myös vaikka Atrian Käristettä.

Jo edesmennyt mummuni sanoi minulle lähes joka päivä, että ketään ei saa kiusata. Minulle se on suomalaista ja eteläpohjalaista arvopohjaa sekä isänmaallisuutta parhaimmillaan. Tiedän, että sydämen sivistystä löytyy myös Etelä-Pohjanmaalta, mutta kyllä lehtien palstat ja somen kommenttikentät ovat taas täyttyneet aivan siitä itsestään.

Ei ihan yksi kerta ole kun olen hetkellisesti harkinnut pakkaavani autoni, kamani, kanani ja lapseni  ja häipyväni sivistyksen pariin. Mutta enhän minä sitä tee, koska oon ristus eteläpohjalaanen ja näytän, nottei me olla tuollaasia.

Ja jos presidentin kuulumisella seksuaalivähemmistöön on jotain vaikutusta lasten ja nuorten elämään, on se pelkästään positiivista.

Jenni Kuisti,

maaseudun rakentaja


Posted

in

by

Tags: